Reviews

A Voyage to the Moon (1899) by Cyrano de Bergerac

lukija's review against another edition

Go to review page

3.0

Barokkiset överit! Savien de Cyrano de Bergerac (1600-luku) kuului libertiineihin, jotka kritisoivat kirkkoa ja erityisesti sen aristotelisen fiosofian käyttöä ihmis- ja maailmankuvassa. 1600-luvulla kirkkoa ei voinut kritisoida ilman että menetti henkensä, joten omat mielipiteet tuotiin julki kiertoteitse. Matka kuuhun on Bergeracin kiertotie.

Matkalla kuuhun kertoo miehestä, joka omasta uteliaisuudesta lentää semivahingossa kuuhun. Hän tapaa siellä aluksi profeetta Eliaan ja myöhemmin esimerkiksi Sokrateen daimionin ("henki, sielu"), joka on auringosta lähtöisin, mutta asuu Kuussa. Kuu on oma maailmansa, jossa Maahan nähden kaikki on nurin perin hullunkurisesti. Esimerkiksi nuoria ihaillaan ja vanhuksia ei niinkään. Valuuttana kuussa toimivat runot (kannatetaan!) ja kieli muistuttaa musiikkia ja elekieltä kuin alkukantainen ääneisiin perustuva maan asukkaiden puhe. Sankarimme inhimisyyttä epäillään ja kirjassa käydäänkin paljon keskustelua mikä on ihminen (erityisesti luomiskertomuksen ja tieteen keinoin) ja mikä on hänen paikkansa.

Kuun asukkaiden puheeseen Bergerac on saanut ujuttettua paljon libertiinien ajattelua, mutta vetänyt myös överiksi ikään kuin nauraen kaikkien ensimmäisenä ihmiselle, joka kuvittelee olevansa universumin keskipiste. Hauska, räväkkä, ajoittain saiverteleva (sitä ei Kuussa siedetä vaan kirkasta älyä!) ja kiinnostava peilattuna omaan aikaansa ja 1600-luvun tieteelliseen keskusteluun. Matka kuuhun on omanlaisensa scifi-kirja ennen scifin käsitettä. Tiedettä ja toisia kulttuureja toisesta maailmasta avaruudesta, jota ihminen kohtaa.
More...