Scan barcode
pasarmalam's review against another edition
3.0
It is not true that we are free. We are both prisoners tonight—he boxed up in his machine with a gun handy; we lying in the dark with a gas mask handy. If we were free we should be out in the open, dancing, at the play, or sitting at the window talking together.
Woolf and her brilliant mind. Sometimes it flashes so quick you struggle to catch up. Most of these essays are about literary works that i've never even heard of, which is a shame because i had no choice but to skip over them. But when you get to essays like The Death of the Moth, Three Pictures, Professions for Women, or Thoughts on Peace in an Air Raid, everything just clicks and reading this book no longer feels like a waste of time.
smuttea_matcha's review against another edition
3.0
When I first started reading this, I was bored. I was thinking, "Why do I care about the moth?" But then towards the middle of the essay, I started wondering if it would get up and survive. I enjoyed this essay, but I wasn't in love.
demonoodlesreads's review against another edition
dark
emotional
inspiring
reflective
relaxing
slow-paced
4.75
xeirea's review against another edition
challenging
emotional
funny
informative
inspiring
reflective
slow-paced
4.5
lunairee's review against another edition
3.0
( 3.5 )
Woolf’s mind really is a container full of beautifully painted diapositives.
Surely, my favorites essays between them all are: The Death of the Moth, Street Hunting: a London Adventure, A Letter to a Young Poet and, above all, Professions for Women.
Woolf’s mind really is a container full of beautifully painted diapositives.
Surely, my favorites essays between them all are: The Death of the Moth, Street Hunting: a London Adventure, A Letter to a Young Poet and, above all, Professions for Women.
sabkapink96's review against another edition
dark
emotional
funny
informative
inspiring
reflective
medium-paced
5.0
msaari's review against another edition
informative
inspiring
reflective
medium-paced
4.0
Instagramin Kevät Virginian kanssa -kimppaluvussa maaliskuun teemana olivat Virginia Woolfin esseet ja päiväkirjat. Päiväkirjat eivät minua liiemmin kiinnosta, joten käännyin siis esseiden puoleen. Olen lukenut Oman huoneen, joten katseeni kohdistui Teoksen vuonna 2013 julkaisemaan Kiitäjän kuolema ja muita esseitä -kokoelmaan.
Tämän tuhdin kirjan on koonnut ja suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka on valikoinut mukaan 66 Woolfin tärkeintä esseetä tämän koko uran varrelta. Valikoima on laaja, luettavaa on reilusti yli 500 sivua. Merkittävin yksittäinen aihe on tietysti kirjallisuus: kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää kirjallisuutta ja toinen sitten muita aiheita.
Kirjallisuusesseissä käsitellään toisaalta yksittäisiä kirjailijoita ja teoksia, toisaalta laajempia kokonaisuuksia. Kirjailijoista omat esseensä saavat muun muassa Jane Austen, Joseph Conrad ja Lewis Carroll. Aiheista käsitellään esimerkiksi amerikkalaista kaunokirjallisuutta, venäläistä kirjallisuutta, kauhuromantiikkaa, lukemista, lukijoita, kritiikkiä, elämäkertoja ja niin edelleen. Muissa aiheissa on esseitä muista taidemuodoista (elokuva, ooppera, katumusiikki), matkailusta ja Lontoosta.
Minua ilahdutti ne monet hetket, joissa Woolfin esseet – joista osa on hyvinkin sadan vuoden takaa – keskustelivat tämän päivän kanssa herkullisella tavalla. Tässä ylitse muiden on essee ”Kuninkaalliset”, jossa Woolf ihmettelee kirjasyksyn ihmeellisintä uutuusteosta, elämäkertaa The Story of My Life. Siitä poikkeuksellisen tekee sen kirjoittaja, Romanian kuningatar Maria – ensimmäinen kuninkaallinen, joka osaa kirjoittaa! Kuten Woolf sanoo: ”tällaisella voi hyvinkin olla äärimmäisen vakavat seuraukset”.
Woolf pohtii, mitä kuninkaallisille tapahtuu, jos tällainen tuttavallisuus lisääntyy, että kuninkaalliset kirjoittavat omasta elämästään, taitavasti ja avoimesti. Kun kuningatar Maria on kerran merkittävästi parempi kirjailija kuin isoäitinsä kuningatar Viktoria, ”eikö ole aivan mahdollista että sadan vuoden päästä Englannin kuningas on aito runoilija? Ja jos ajatellaan, että syksyn 2034 kirjojen joukossa on Yrjö kuudennen Kahlehdittu Prometeus ja Elisabet toisen Humiseva harju, miten tämä vaikuttaa kuninkaallisten uskollisiin alamaisiin?” Olisipa herkullista tietää, mitä Woolf ajattelisi prinssi Harryn Varamiehestä…
Woolfin huomiot kritiikistä kuulostavat myös tutuilta: ”kritiikki on väistämättä epävarmuuden tilassa, sillä kirjat saapuvat arvioitaviksi kuin eläinten kulkue ampumaradalla ja kriitikolla on vain sekunti aikaa ladata, tähdätä ja ampua, ja hänelle on kaiketi annettava anteeksi, jos hän erehtyy luulemaan kania tiikeriksi”. Näin lähes sata vuotta sitten, eikä tilanne kai siitä ole ainakaan rauhoittunut.
Virginia Woolf on taitava kirjoittaja, kirjoitti hän sitten kirjallisuudesta tai impressionistisempia huomioita. Nämä esseet ovat ennen kaikkea hyvää kirjallisuutta. Kokonaisuus on sen verran laaja, että kirjalle kannattaa antaa aikaa, lukea esseen silloin ja toisen tällöin. Jaana Kapari-Jatta on tehnyt arvokasta työtä suomentaessaan nämä esseet ja tuodessaan tämän puolen Woolfin kirjallisesta tuotannosta saataville suomeksi.
Minä ainakin olen joskus uneksinut, että kun tuomiopäivä viimein koittaa ja suuret valloittajat, juristit ja valtiomiehet saapuvat penäämään palkintojaan – kruunujaan, laakereitaan, ikuiseen marmoriin lähtemättömästi kaiverrettuja nimiään – silloin Kaikkivaltias kääntyy Pietarin puoleen ja sanoo hiukan jopa kateellisena nähdessään meidät, jotka saavumme kirjat kainalossa: ”Katso, he eivät tarvitse palkintoja. Meillä ei ole heille mitään. He ovat rakastaneet lukemista.”